torstai 23. kesäkuuta 2011

Helpotus!

AH vihdoin juhannus ja jopa kolme päivää vapaata! Huomenna aamupäivästä kaikkien muiden juhannusmatkailijoiden tapaan lähtö tien päälle. Nokka suuntaa kohti Tamperetta, josta ollaan vuokrattu kolme mökkiä meille viidelletoista sekopäälle. Toivottavasti ei tule vettä koko viikonloppua!
Uusi jakku pääsi käyttöön kera huulipunan!
Tiistaina oltiin Suomenlinnan kesäteatterissa katsomassa Ronja Ryövärintytär, jota tähditti muun muassa Kuustosen ja Salmisen jälkeläiset. Esitys oli ihan hyvä, vaikkakin mukaili täysin Lindgrenin kirjoittamaa tarinaa, mitään uutta ei ollut lisätty. Lavastus sekä toteutus oli hellyyttävä ja toimiva. Nautin!
Mutta nyt; vapaiden viettoon -->

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Sekavaa aikaa

Tässä sinnitellään töissä viimeinen viikko ennen juhannusta. Viime viikko oli aivan hirvittävä, niin töissä kuin muutenkin, joten seuraavalta toivon jotain muuta.
Viikonloppuna on käyty shoppailemassa ja tapaamassa kavereita pitkän sosiaalihylkiövaiheen loppumisen kunniaksi.
Tylsää kun vaan sataa.
Tässä muutama viimepäivän löydös:
H&M 7,95
Uusi rakkaus ! Aion hankkia myös vaalean roosan värisen. 39,90 H&M
Joululta oli jääny Guessin lahjakortti ja ostin sillä tuon ohuen käsikorun. Hinta oli sikana :- D
Paistaispa se aurinko nyt niin työntekokin olis hauskempaa!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Ohi on !

Ou jeah siis pääsykokeet oli viime keskiviikkona ja sen jälkeen onkin menojalka vipattanut! Kokeet meni ihan okei ja sitä ja kaikkea muutakin lähdettiin juhlistamaan lauantaina. Ensin syötiin ja juotiin, pyöräiltiin kakspäällä Alppilasta keskustaan terassille, josta liftattiin Kaivohuoneelle, jossa jengiä olis riittänyt jakaa muillekin kuppiloille.
Mansikkainenkirpsakkakesäjuoma
On kyllä housut jalassa vaikka muulta näyttää !

Ton edestakaisen pyöräreissun jälkeen (jonka vietin tarakalla, koska en ylettänyt polkemaan) sisäreidet huusi vähintäänkin sitä kuuluisaa hoosiannaa ja seuraavana päivänä kiitosta saatin mustelmien muodossa.
Sunnuntaiaamusta ryömittiin kaikkien muiden tavoin Helsinki-päivän konserttiin. Ilma oli kuuma, eikä sitten jaksettu loppuun asti hikoilla vaan tyytyväisenä lähdettiin kotia kohti Happoradion jälkeen.



<3

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Taideteos

Mun 12vee pikkuveli teki mulle koulun puutyötunnilla tommosen söötin korutelineen! Tosi kätevä ja aika suuri osa koruista (no okei myönnetään ei läheskään kaikki, mutta ne joita käytän eniten..) mahtui siihen keikkumaan. Vaalean pinkki väri sen takia, ettei veikka keksinyt muuta väriä joka olis sopinu mulle :-DJa merimiesmekkoa oli päällä eilen! Mekko on mun mielestä aika söötti, tosi tyttömäinen ja silti aika rento. Heräteostoksena hankittu Ruotsista joskus yli vuosi sitten, ei oo vielä kaduttanu, hintaakin tais olla joku hippasen alle 20euroa.
Mun jäde

torstai 2. kesäkuuta 2011

Miksimiksimiksi

Norwichin terrieri <3
Miksimiksimiksi oi miksi mä en voi saada koiraa! Haluisin kovasti jonkun pikkutuhisijan seuraksi. Mamin kanssa ollaan koko päivä googlailtu kaikkia myytäviä pentuja, mutta ei päästä sopuun rodusta. Meillä on aikaisemmin ollu kaksi Belgian paimenkoiraa Tervuereneita, jotka on ihania. Ja sellanen meille varmaan tuleekin syksyllä. MUTTA KUN mä haluisin jonkun vähän pienemmän koiran myös ja haluisin sen NYT ja heti ja kesäksi!
Tuo alussa esiintynyt Norwichin terrieri on yks mun lemppareita. Pieni söpö nappisilmä. Toisaalta haluisin myös, että koiran kanssa voi kunnolla juoksulenkkeillä. Huoh, ehkä mun täytyy vaan odottaa syksyyn, että perheeseen tulee pieni belgipentu.

Tuli ikävä edellistä koiraa. sniifs

perjantai 27. toukokuuta 2011

JUMPSUIT luv

Kävin tänään moikkaamassa ystävää, joka lähtee kolmeksi kuukaudeksi Teneriffalle työharjotteluun. Osteltiin sitten kaikkia viime hetken tärkeyksiä, kuten aurinkorasvaa, tamponeja ja hammaslankaa. Siinä samalla kun kierähdettiin katsomassa bikineitä Seppälässä tarrauduin seepra-kuvioiseen jumpsuittiin ja se oli rakkautta se.
Kävin välissä syömässä jäätelön, koska ajattelin sen olevan vähän liian hintava Seppäläjumpsuitiksi (29,90...), mutta takasin palasin ja joooo oli se sitten ostettava!
HIH
Onnellinen jumpsuitin omistaja
Seppälässä oli myös kolme-kahden-hinnalla päivät niin tuli ostettua myös muutama kynsilakka, söpöjä pastellisävyjä 2,95€! Kaupan päälle tuli vielä kynsiviila, kaikki on kotiinpäin :- D

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Mökki

Vietettiin viimeiset vapaapäivät mökillä ennen työputkien alkamista. Tosiaan ensi viikolla 43tuntia töitä ja pääsykokeisiin lukemistakin jossain välissä.
Mökillä oli ihanaa! Aurinkoa, rusketusta, pelejä, saunomista ja ruokaa. Onneks myös oikea vessa, mokkula, tv, radio ja vesikin kulki putkista eikä kaivosta. Nyt on pieni ähky, tuli syötyä niin paljon!



Ei käyty uimassa.

Kylmien aamujen pelastus

Sammakkopariskunta

Siiliperhe!

 Huomisesta alkaa ihana työputki, joka päivä 13-20 !