Tässä sneak peak;
tiistai 7. elokuuta 2012
torstai 26. heinäkuuta 2012
RoadTrip !
Huonojen kelien ja käyttämättömän hotellilahjakortin takia päätettiin
kaverin kanssa lähteä roadtripille viime viikonloppuna. Suuntana
oli Turku ja Tampere. Turussa vähän kylpylöitiin, syötiin ja
juotiin hyvin, käyskenneltiin auran reunoja pitkin kaikkien muiden
tapaan ja päädyttiin Aussie-baarin laivaan koko loppuillaksi. Lämmin
ihana ilta oli, joskin ongelmia aiheutti oma kadonnut ääneni.
Lopputuloksena muutama säälivä katse mykälle, joka oli eksynyt baariin..
Matka Tampereelle lauantaiaamuna alkoi heti runsaan ja teen-täytteisen aamiaisen jälkeen. Ajomatkalla satoi pirusti vettä, mutta pidettiin silti hillittömät ysäribileet vanhojen CD:iden avulla. Perillä käytiin syömässä Zarillossa vatsat täyteen ja siitä kömmittiin kämpille vetämään päikkärit. Illalla eksyttiin henkilökuntahintojen himossa Amarilloon muutamille, josta Fat Ladyn 1v-synttäreille ja pilkkuun astihan se meni. DUH.
Aamu oli mitä parhain, piknikki kera patonkien ja kahvin, auringon paahtaessa. Illalla kotiin päästyä pidettiin vielä toinenkin piknik, ha ha.
Kuvasato on aika heikkoa, koska matkassa kulki mukana lähinnä puhelin, josta ei tietenkään koskaan ikinä milloinkaan jaksa siirtää kuvia koneelle! Tällä kertaa enemmän siis tarinaa kun kuvia, try to live with it !

| Turku |
| Mums |
| Zarillo |
| Silly goose |
| Aamupala @ Tampere |
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
Sunny day outfits
Muutama kuva vaatteista, jotka eksyi lomalla päälle;

Täysin rakastunut noihin pyöreisiin aurinkolaseihin. love.
perjantai 13. heinäkuuta 2012
Koulu, kämppä ja sisustusinnostus?
uu YEAH! Tämä tyttö 'lähtee' Helsingin yliopistoon opiskelemaan! Koko
vuoden kestäneellä uurastuksella oli siis tarkoitus, nyt voi huokaista
helpotuksesta ja todeta, ettei tarvitse muutamaan vuoteen miettiä mitä
tekisi elämällään.
Onnekas olen myös siksi, ettei asunnon etsintään tarvitse kuluttaa aikaa, vaan muutan kaverini luokse, joka tulee opiskelemaan kanssani samalle linjalle. Oma huoneeni tulee olemaan isompi kuin yksikään kämppä jossa olen aikaisemmin asunut, jotenka sisustukseen/kalustamiseen tulee varmasti menemään aikaa. Suuret suunnitelmat sisustuksesta on tietenkin jo olemassa, mutta en todella tiedä miten saisin visiot siirrettyä käytäntöön; intialaista/boheemia tunnelmaa lähdetään kuitenkin hakemaan!
Esimerkiksi näistä kuvista haluaisin hakea ideoita;

maanantai 2. heinäkuuta 2012
Venice
Italian reissulla pyörähdettiin myös Venetsiassa, joka yleensä on
todella ruuhkainen mesta, mutta meidän onneksi lomaseason alkaa siellä
päin vasta tällä viikolla, niin vältyttiin suurimmalta tungokselta.
Retki kaupunkiin alkoi loputtomalla junan odotuksella, ensimmäinen juna oli myöhässä ja lopulta peruttiin, ja seuraavakin jostain kumman syystä myöhässä. Vastaus kysymykseen siitä, tuleeko junaa tänään ollenkaan oli ''no problem!'' Perille kuitenkin päästiin.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
City of love
Italian lomalta palailtu takaisin tänne sumuiseen Suomeen.
Kuvamateriaalia on reissulta sen verran että varmaankin seuraavat viisi
postausta tulee eri kaupungeista, ruuasta slash ostoksista. Ekana nyt
kuitenkin Verona, jossa asusteltiin eka viikko ihanalla vanhalla
maatilalla, joka oli uudistettu hyvällä maulla.
Verona ah ah ah ihana kaunis kaupunki hyvällä ruualla maustettuna. Veronan lippu on itseasiassa melko lailla samanlainen kuin Ruotsin mikä herätti hilpeyttä matkajoukossamme. Samainen kaupunki on tunnettu myös Romeon ja Julian tarinasta, joskin Julian parveke oli lähestulkoon säälittävä turistikohteeksi. Rakastuneita/honeymoon-tyyppejä oli kaupunki täynnä.
Sekalainen kuva-arsenaali Veronasta tulee tässä :

| Kavevit |
| The place to be ! |
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Mummin kanssa matkalla
Astamummi tuli käymään
helsingissä viime viikonloppuna. Hienosti meni meidän reissut Helsingin
Hakaniemeen (jonne eksyttiin jopa kerran). Ilta oli täynnä ihmeellisiä
asioita eikä koko päivää voi kiteyttää mitenkään kauniisti, joten kuvat
puhukoon puolestaan.
Eipä tota sekoilua tarvitse sen enempää selitellä; Kaivohuoneen avajaisten ilmaiset tarjoilut veivät mennessään ja loput voi päätellä.
Rakkautta <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)